Moni nuori haluaisi vähentää digilaitteiden käyttöään, mutta muutos ei aina synny helposti. Digilevon tarkoitus on tarjota tukea, työkaluja ja yhteistä ruudutonta tekemistä, joka tekee tauosta aidosti houkuttelevan. Ideana ei ole rajoittaa, vaan mahdollistaa kokemus siitä, miltä tuntuu hetki ilman laitteita.
Digilepoa voi hyödyntää myös pienemmissä osissa, mutta tämä ohjeistus kuvaa toteutusta silloin, kun materiaalit käydään läpi kampanjamuotoisena kokonaisuutena.
Kampanjan onnistuminen edellyttää vastuuhenkilöä, joka huolehtii käytännöistä ja materiaalien käyttöönotosta. Digilepo-vastaava voi olla opettaja, ohjaaja tai muu koulun aikuinen. Hän voi olla sama henkilö, joka on rekisteröitynyt palveluun ja ladannut materiaalit. Roolit voidaan tarvittaessa myös jakaa kahdelle eri henkilölle.
Digilepo-vastaavan tehtäviin voi sisältyä esimerkiksi:
Ruutuvapaa alue toimii parhaiten, kun opiskelijat pääsevät itse vaikuttamaan siihen. Osallistuminen lisää motivaatiota ja sitouttaa kampanjaan.
Luonteva paikka aloittaa on esimerkiksi opiskelijakunnan hallitus, joka voi innostaa mukaan muita opiskelijoita ja osallistua sisältöjen ideointiin yhdessä Digilepo-vastaavan kanssa.
Digilepo voidaan toteuttaa viiden päivän intensiivikampanjana tai esimerkiksi viiden viikon mallilla, mikäli työskentely halutaan rytmittää väljemmin. Ruutuvapaa alue voi jatkaa toimintaansa myös kampanjan päätyttyä ja juurtua osaksi koulun arkea.
Kampanjasta tiedotetaan opiskelijoille hyvissä ajoin ennen sen alkamista. Ruutuvapaa alue suunnitellaan, rajataan ja varustetaan mukavalla tekemisellä, joka houkuttelee viettämään aikaa ilman digilaitteita.
Digilepo-posterit ja tehtävien palautuslaatikko asetetaan paikoilleen. Ensimmäisen päivän materiaalit tuodaan esille ruutuvapaalle alueelle tai käsitellään oppitunnilla. Teema voidaan esitellä myös lyhyesti aamunavauksessa.
Uudet teemat ja niihin liittyvät materiaalit otetaan käyttöön joka päivä tai joka viikko valitun aikataulun mukaisesti. Infokortteihin ja tehtäviin voidaan tutustua itsenäisesti ruutuvapaalla alueella tai aiheita voidaan käsitellä ohjatusti oppitunneilla.
Viimeisen päivän materiaali tuodaan esille ruutuvapaalle alueelle tai käsitellään oppitunnilla. Päivän tai viikon lopuksi opiskelijoilta kerätään palaute sähköisellä kyselyllä, jonka voi tulostaa ruutuvapaalle alueelle QR-koodina.
Digilepo-vastaava vastaa verkkosivulta löytyvään palautekyselyyn kampanjan päättymisen jälkeen.